keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Perjantain deitti

Täällä oli viime perjantaina pyhäpäivä, joten Emilillä oli vapaata niin suunnittelin meille romanttisen picnic päivän. Ensimmäisenä käytiin laittamassa rakkaus lukko Nyhavnin sillalle. Ollaan käyty monesti ihastelemassa niitä muita lukkoja, tai ehkä Emil ei ole niinkään ihastellut vaan valittanut, että voitaisiinko jatkaa matkaa.. Mutta minä olen ihastellut! No viimein päätin, että meidänkin lukko sinne kuuluu. En olisi halunnut laittaa meidän lukkoa muihin lukoihin kiinni, mutta tuo lenkki oli niin pieni, että se ei mahtunut kaiteen kaltereihin.. Lukon saatua paikalle, Emil ehdotti, että heitetään avain menemään ja niinhän me sitten tehtiin. Nyt siellä komeilee meidän E sydän M 4EVER, jota ei ikinä, ainakaan avaimella sieltä pois oteta!





Lukko jutun jälkeen lähdettiin Kööpenhaminaa esittelevälle veneajelulle. Ollaan käyty tänä vuonna jo yhden kerran, mutta pitkästä aikaa päästiin ihan kahdestaan. Oli ihanan rentouttavaa katsoa maisemia ilman, että joutui koko ajan kertomaan missä mitäkin on.





Päästyämme maihin lähdettiin etsimään picnic paikkaa. Mie olin pakannut meille eväät mukaan, nyt vain tarvittiin hyvä ja kaunis paikka niitä syödä. Lähdettiin Nyhavnista jatkamaan kanavan vierusta ja päätettiin sitten vain istua siinä kanavan reunassa, ei ainakaan voi sanoa, että maisema oli huono. Päivä oli todella lämmin ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Meidän vieressä oli myös picnic pöytiä, mutta ne olivat varattu.. Siinä oli myös leikkipuisto sekä trampoliineja ja vähän matkan päässä on jalkapallo/koris kenttä. Oli mukava katsella ohi meneviä ihmisiä ja syödä lounasta. Siinä istuttiinkin vähän kauemmin ja samalla mietittiin, minne siitä jatkaisi. Päätettiin, että no plans, jatketaan vaan eteenpäin ja fiiliksen mukaan. Emilillä oli puhelimessa urheilusovellus päällä, jonka mukaan käveltiin vähän yli kahdeksan kilometriä ristiin rastiin Köpiksen ihanilla kaduilla.









Tämä pallo monumentti saa aikaan aina kysymyksiä ja ihmetystä, nyt vasta ekaa kertaan käytiin se tsekkaamassa sisältä ja paikka oli ihanan hipsteri, mutta todella kuuma.. Kupla on nimeltään Dome of Visions, lisätietoa saat klikkaamalla. Kuplan päätarkoitus on tuoda esille ilmastonlämpenemistä.








2 kommenttia:

  1. Kauheeta kun näitä ulkomaan kuvia pursuaa tänään joka tuutista, niin itsellä matkakuume nousee ihan kattoon :D Ihania kuvia oot ottanut♥ Alko muuten tekeen mieli herneitä ton picnic kuvan jälkeen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Köpis on sellain helppo ja 'halpa' matkakohde kun Helsingistä lähtee joka päivä varmaan melkein parikymmentä lentoa. SASilla saa liput vähän yli satasella. Mutta tietty Tanska on muuten vähän kalliimpi maa, mutta suosittelen kyllä. Täällä on niin paljon nähtävää :)

      Poista